Tietoyhteiskunta UTOPIA. Lisäksi ajatuksia vanhenemisesta, tulevaisuudesta ja yhteisöllisyydestä.
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Työn tekemisestä
Tuntuu sille, että suurin osa elämästä on mennyt työntekoon. Kivaahan on saada tehdä työtä. Aluksi oli jännittävää ja odotti palkkapäiviä eli kiitoksia työstä. Myöhemmin oppi nauttimaan siitä, että osaa työnsä ja työ sujuu. Työhön sisältyy yleensä aika ajoin uutuuksia, joita täytyy opetella. Sitten on vähän aikaa avuton, mutta kun uutuudet hallitsee, taas tulee kiva olla.
Joskus ei millään olisi jaksanut mennä töihin. Silloin olen kehitellyt kaikenlaisia itseni motivointitapoja, kuten aamuvitamiinipillerit. Nyt olen lisännyt työaamuihin vielä 2 omega 3 kapselia. Kun itseään motivoi, aamut ja töihin lähtemiset alkavat sujua rutiinilla.
Usein katson työmatkalla muita töihin menijöitä ja ajattelen, että hekin ovat työmatkalla, jaksan siis minäkin.
Leipänsä on ansaittava. Jos työtä ei löydy - toivottavasti tämä tilanne itse kullakin on vain tilapäinen - saa kaikkea rahallista tukea, joka on tosi vähäistä.
Miten ihana ois, jos voisimme jakaa kaiken yhteiskunnassa jokaiselle sen mukaan, mitä kunakin päivänä ja hetkenä erikseen haluaisi. Löytyyhän ympäristöstä joka päivä varmasti niitä, jotka tekisivät tarvittavan työn. Vaikka päiväkohtaisesti etsittäisiin.
Tähän yhteisööni olen huolella ja tarkkaan miettinyt työn tekemisen jakamisen niin, että me kukin voimme elää omaa iloamme, suruamme ym. vapaana työstä silloin kun siltä tuntuu. Ilman etukäteissopimuksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti