keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Niille, jotka ovat minua tuoreempia


Te tulette näkemään lisää maailman muutoksia. Ensiksi me olimme pieniä ja meidät opetettiin aikuisten elämään. Sitten aikuisina me palvelemme toisiamme ja hankimme jotenkin jokapäiväisen leipämme - käyttäen niitä taitoja joita meille lapsina on opetettu ja opettelemme myös koko ajan lisää.

Miten paljon muutoksia onkaan tapahtunut minun elinaikanani! Esimerkiksi televisio tuli koteihin, aluksi mustavalkoinen. Televisio on kehittynyt paljon siitä. Mitähän me teimme ennen televisiota?
Paljon on tullut näitä sähkölaitteita. Jääkaappi. Ennenkuin oli jääkaappi, pidettiin kylmätuotteita talvisin ikkunanlasien välissä tai kylmäkomerossa, jossa oli aukot ulos. Lisäksi juostiin joka päivä maitokaupassa hakemassa tuoreet maidot ym. Nyt on upeita kauppakeskuksia, joihin tuodaan tavaroita kaikkialta maapallolta. Lentokoneilla. Heti tulee mieleen, että metrot ovat kulkeneet vasta joitakin vuosikymmeniä.

Unelmoin usein siitä, miten maailmaa voisi parantaa lisää. Olen rakentanut tähän unelmaan lisää palasia, että se olisi mahdollinen. Aion kertoa ajatuksistani täällä pikkuhiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti